
Mistä yritys sai alkunsa?
Ensimmäinen uurna valmistui vuonna 2018, kun valmistin uurnan läheiselleni.
Opiskelin tuohon aikaan puusepäksi ensimmäistä vuotta,
jonka jälkeen aloimme yhdessä toisen puuseppäopiskelijan kanssa
valmistamaan uurnia Celo NY:ssä muillekin omaisensa tai lemmikkinsä menettäneille.
​
​
Mitä yrityksen nimi tarkoittaa?
Yrityksen nimi viittaa paikallisuuteen -
uurnat valmistetaan Pohjois-Karjalassa Joensuun Hammaslahdessa.
Kelon on sanottu olevan luonnon kaunein vainaja
ja kelossa yhdistyy puu ja ikuisuus.
​
​
Miksi yritys on olemassa?
​
Yrityksen arvopohja nojautuu merkityksellisyyteen aiheen herkkyyden vuoksi.
Olen aina halunnut tehdä työtä, joka on arvokasta.
Jokainen uurna valmistuu omistautuneesti ja huolellisesti käsityönä.
Haluan auttaa omaisia surutyössä, jolloin he voivat suunnitella halutessaan uurnan kuvastamaan ja kunnioittamaan poismennyttä personoidulla uurnalla.
.png)
Jessica Honkanen

